Lilan logo

Kulttuuriyhdistys Lila ry

Cultural Association Lila, Helsinki

  TAIDE
  Sivuhuomioita
  Värihyökkäys
  Kommentti
  Baltic Souvenirs


  TAIDETTA ARKEEN
  Taidekuuri
  Lila Dance & Company
  Kalasataman POIJU


  Historia
  Yhteystiedot
  Linkkejä


Lila on yleishyödyllinen, voittoa tuottamaton yhdistys, joka pyrkii edistämään hyvinvointia taiteen ja kulttuurin avulla. Lila kehittää myös taideprojekteja, joiden lähtökohtana on taiteen oma itseisarvo.

Lila laajentaa ja täydentää jo olemassa olevaa taide- ja kulttuuritarjontaa. Yhteistyökumppaneita ovat olleet esimerkiksi useat päiväkodit, leikkipuistot, koulut ja palvelutalot sekä sosiaalitoimi ja erilaiset kulttuuritoimijat.

Kulttuuriyhdistys Lila on toiminut eri nimillä vuodesta 1996, ja toiminnan painopiste on ollut alunperin Helsingin Kalliossa. Nykyisin Lila toimii enimmäkseen Helsingin alueella, mutta toteuttaa hankkeita myös muualla Suomessa sekä ulkomailla.

Vuonna 2022 Lilan taiteellista toimintaa kohdennetaan yhdistyksen jäsenistölle. Järjestämme salonkityyppisiä keskustelutilaisuuksia, teemallisia ja ajankohtaisia työpajoja, sekä galleria- ja ateljeevierailuja. Lilan kuvataiteilijajäsenet ovat suuntautuneet teemallisten näyttelyiden luomiseen osin yhteistyössä ja työpajoin.


Kirja-aiheinen näyttely

Lilan kuvataiteilijajäsenten kirja-aiheinen näyttely Sivuhuomioita oli esillä Laterna Magicassa
27.10.-13.11.2021.