Taidekuurin
vaikutus perustuu osallistuttavaan yhteisötaiteeseen. Annosteluna on leikkipuistossa
toteutettava kahden viikon intensiivinen taidetyöpajajakso, jonka aikana syntyy lähialueen
kirjastoon suunniteltu tilateos. Työpajoihin innostetaan osallistumaan kaikki puistonkävijät
taaperoista iltapäiväkerholaisiin ja jokaisen taiteilema teos on tervetullut yhteisen
teoksen osaksi.
Kuvia Taidekuuri-työpajoista
Taidekuurin vaikuttavina aineina toimivat luovuuden riemu ja taiteen tekemisen itsetuntoa
vahvistavat onnistumisen kokemukset. Työpajatyöskentelyn vaikutukset saavat lisätehoa, kun
lapset näkevät omista taiteiluistaan syntyneen tilateoksen lähikirjastossaan omassa
asuinyhteisössään.
Kuvia valmiista teoksista
Taidekuurin sivuvaikutuksena saattaa esiintyä ajatuksia luovan toiminnan ja taiteen
lisäämisestä lasten arjessa niin leikkipuistossa kuin kotonakin, sekä ideoita lasten
kädenjäljen näkyvyyden lisäämiseksi kaupunkikuvassa.
Sinistä lumihiutaletta luodaan Taivallahden leikkipuistossa helmikuussa 2012.
Taidekuurin ovat ottaneet seuraavat leikkipuistot:
2019 Myllynsiiven leikkipuisto Myllypurossa
2018 Myllynsiiven leikkipuisto Myllypurossa
2018 Jakomäen leikkipuisto, osana Jakomäen taidekuuria
2017 Jakomäen leikkipuisto, osana Jakomäen taidekuuria
2016 Jakomäen leikkipuisto, osana Jakomäen taidekuuria
2015 Leikkipuisto Kipinä Kivikossa, osana Kontulan taidekuuria
2014 Mellunkylä Mellunmäessä ja Kiikku Kontulassa, osana Kontulan taidekuuria
2013 Vähätupa Konalassa
2012 Kesanto Suutarilassa, Nurkka Puistolassa, Tapuli Tapulikaupungissa,
Mäkitorppa Oulunkylässä,
Ruoholahti Ruoholahdessa ja Taivallahti Töölössä
2011 Lahnalahti Lauttasaaressa, Taivallahti Töölössä, Rusthollari Puotilassa,
Lampi Kontulassa,
Myllynsiipi Myllypurossa ja Haruspuisto Rastilassa
2010 Linja Kalliossa
Taidekuurit on räätälöity leikkipuistojen mukaan ja kaikki tilateokset on suunniteltu
suoraan ripustuspaikkaan.
Kuvia teoksista
Kuureja ovat olleet ideoimassa ja toteuttamassa yhdistetyllä ammattitaidolla ympäristö-, kuva- ja
yhteisötaiteilija Tiina Hallakorpi ja sosionomi (amk) Tuija Salovaara
(2010 – 2013) sekä taidemaalari Mari Leskinen (2014) ja Leena-Kaisu Hattunen (2018).
Taidekuurihanketta ovat tukeneet:
2018 – Helsingin kaupunki / kulttuurilautakunta, Taike
2017 – Suomen kulttuurirahasto, Helsingin kaupungin kulttuurikeskus
2016 – Taike, Helsingin kaupungin kulttuurikeskus
2015 – Taike
2014 – Taike, OKM
2013 – Helsingin sosiaalivirasto
2012 – Suomen Kulttuurirahasto, Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina, Töölö-seura, Puistolan Martat,
Puistolan Lions
2011 – Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, OKM, Helsingin Sosiaalivirasto, Lauttasaaren säätiö,
Lions Club Lauttasaari, Helsingin Sosiaalivirasto, Lindell Staples, Oy Moomin Characters Ltd
2010 – Helsingin Sosiaalivirasto
|