Lilan logo
Kulttuuriyhdistys Lila ry

Omat kuvat


  Toiminta-ajatus

  TAIDE :
        Kansainvälinen yhteistyö:
            Baltic Souvenirs
            Northern Direction
            Kommentti

  TAIDETTA ARKEEN
            LÄHIÖISSÄ :

        Kalasataman POIJU
        Taidekuuri
        Lila Dance & Company
        Omat kuvat

  Historia
  Yhteystiedot
  Linkkejä


Omat Kuvat -projekti järjestettiin viimeksi 2012. Sille haetaan jatkorahoitusta. Ryhmä toimii tällä hetkellä omatoimisesti Kinaporin palvelukeskuksessa.
Omat kuvat on toiminut perinteisen taidekurssitarjonnan ulkopuolelle jäävien aikuisten kuvataideryhminä 2000-luvun alusta lähtien. Ohjaajana on toiminut monta vuotta Elina Autio.



Marraskuussa 2012 Omat kuvat- projekti osallistui Kallio Kipinöi -kaupunkifestivaaliin Sanoja ja ääniä ilmassa- tapahtumalla Kinaporinpuistossa.

Kissa

Vuonna 2011 Omat kuvat -projekti toteutettiin avoimena kuvataideryhmänä, joka kokoontui Pasilan asukastalossa. Projektissa maalattiin yhdessä teos asukastalon seinään.

2 lilaa lintua

Teoksen maisema kehittyi yhteiseksi moninaiseksi kotiseuduksi, jonka talojen ikkunoihin tai ympäristöön jokainen halukas sai maalata mieleisensä näkymän.

Vähän keskeneräinen seinä

Avoimessa ryhmässä kukin etenee omista lähtökohdistaan yhteisten teemojen pohjalta. Ohjelmaan kuuluvat töiden katselmukset, keskustelut, loppunäyttelyt ja ryhmän päätöksellä myös osallistuminen lähiympäristön kulttuuritapahtumiin.
Osallistuminen on ollut maksutonta Helsingin kaupungin tuen ansiosta.